22.7.2003
Aulis Tenkanen
KANSANRUNOUDEN TAITAJIA SAKKOLASTA
RUNOKÄNNARE OCH -SÅNGARE I SAKKOLA SOCKEN
DEVOTEES AND MASTERS OF FOLK POETRY IN THE PARISH OF SAKKOLA
Päälähde
Väinö Salminen:
Etelä-Karjalan runonlaulajat ja tietäjät (sisältyy teokseen
"Suomen kansan vanhat runot", osa XIII.4; Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura 1945)
Päälähteen tietoja on joiltakin osin täydennetty muista lähteistä, esim. Suomen Sukututkimusseuran ja Tenkasten-Tengénien sukuseuran rekistereistä ja Sakkolan pitäjänhistoriikista.
Sakkolan kunnasta erkani Metsäpirtin kunta vuoden 1903 alussa. Evankelisluterilainen seurakunta itsenäistyi 1.5.1903. Ortodoksit kuuluivat pääasiassa Palkealan seurakuntaan, jonka kirkko ja hautausmaa sijaitsivat Raudun kunnan alueella. Käytännöllisistä syistä Metsäpirtin hallinnolliseen alueen runontaitajia esitellään pääasiassa omalla sivustollaan, vaikka ainakin osa heistä ehtikin asua Sakkolan pitäjän alueella.
Yleiskuvan merkittävimmistä Metsäpirtin runonlaulajista tarjoaa Mauno Vasken kirjoitus osoitteessa http://www.metsapirtti.net/mpseura/uutisia/mauno23012003.htm.
Sakkolassa ja sittemmin itsenäistyneessä Metsäpirtin kunnassa asuneista runonlaulajista ylivoimaisesti merkittävin oli inkeriläisessä Lempaalan pitäjässä syntynyt Larin Paraske, jolta kerätyt runot muodostavat "Suomen kansan vanhat runot"-nimiseen kokoelmaan painettuina 500-sivuisen niteen. Hänelle on Helsinkiin pystytetty patsas, joka sijaitsee Mannerheimintien varrella lähellä Kansallismuseota.
Seuraavaan taulukkoon on poimittu päälähteen aakkostetusta henkilöluettelosta sellaisia Sakkolan pitäjän asukkaita, joilta on kerätty ja tallennettu jonkinlaista kansanrunoutta. Vuoden 1875 jälkeen kerätyistä runoista löytyy yleensä tietoa myös mm. siitä, mistä kohtaa Suomen kansan vanhojen runojen Etelä-Karjalan kokoelmaa (osat XIII:1-4) runo löytyy. Suluissa on mainittu henkilöitä, joilta runontaitajat ovat kertoneet oppineensa runoja tai jotka muuten ovat liittyneet heidän elämäänsä.
Nimi | Asuinpaikka pitäjässä | Muita tietoja | Runoja tms. |
Hatakka, Katri Simontr | Kirkonkylä | Synt. 1858, naimaton vielä 1887 | 1 |
Hatakka, Simo Martinpka | Kirkonkylä | Synt. Hatakkalassa 1828, toiminut 1840-luvulta alkaen Sakkolan kirkon urkujen polkijana. Runot kerännyt Neovius 1877. Värikkäitä lisätietoja. | 12 |
Heikkonen, Tahvo Laurinpa | Noisniemi | Elänyt v. 1800-1851. "Mainio laulaja", mutta kerätty vain yksi omatekoinen runo, jossa nimittää köyhää Noisniemen kylää Sopolinnaksi. | 1 |
Jantunen, Mari | Kirkonkylä | Lähtöisin pitäjän Valkjärven kylästä | 15 |
(Jääskeläinen, Anni | Kuollut v. 1907 82-vuotiaana) | ||
Jääskeläinen, Maria | V. 1926 60 v. Oppinut runoja Anni Jääskeläiseltä. | 4 | |
Kaaselainen, Mari Juhanantr | Kurikkala | Synt. 1824; torppari Tuomas Virolaisen (kirkonkylästä) leskivaimo. | 21 |
Kallonen, Antti Mikonpka | Lapinlahti | Synt. 1871 | 2 |
Kallonen, Maria | Ks. Ruottinen, Maria | 2 | |
(Karonen, Matti Tuomaanpka | Kuninkaanristi | Elänyt 1776-1827. Suku asunut pitäjän länsiosassa jo 1653.) | |
Karonen, Yrjänä Simonpka | Kuninkaanristi | Synt. 1807, kruununtalollinen. Oppinut Matti Tuomaanpka Karoselta. Neovius kerännyt 1887. | 7 |
Kelo, Anna Liisa | Kirkonkylä | Kerätty 1887 | 1 |
Karvanen, Emilia | Riiska | Synt. 1860, äiti Anna Liisa Aaprontr Tenkanen (1830-81). Puoliso 1877 Matti Juhonpka Kuparinen. Kerätty 1921, lisätietoja. | 13 |
Kemiläinen, Maria Antintr | Kuninkaanristi | Synt. Sakkolan Valkjärven kylän Hirvisaaressa 1819. Puoliso 1838 talollinen, lautamies Juho Kukkonen. Lisätietona 2 sivua sukutarinaa.. | 46 |
Kemiläinen, Tahvo Mikonpka | Kuninkaanristi | Synt. 1847. | 4 |
Kiiski, Anna | Riiska? | Vuonna 1926 73-vuotias, Salmisen oma keräys. | 2 |
Kiiski, Aune | Vilakkala | V. 1934 71-vuotias. Lähtöisin Haparaisista. Puolison sukunimi Kuuppa. | 2 |
Kiiski, Jurkka | Riiska | Vuonna 1934 77-vuotias | 1 |
Kiiski, Katri (Kiisin Katri) | Riiska | Vuonna 1934 79-vuotias | 3 |
Kiiski, Mikko Matinpka | Riiska? | Kerätty 1888 | 1 |
Kiiski, Varpu Matintr | Sipilänmäki | Synt. 1840 | 1 |
Kinnari, Maria | Lohijoki | Synt. 1848 Pyhäjärven Montruan kylässä | 1 |
Kinnari, Mikko | Lohijoki | Synt. 1845 Pyhäjärven Montruan kylässä, kuollut 1919 | 2 |
Kiuru, Juhana | Vilakkala | Kirjansitoja; v. 1877 noin 60-vuotias, kuollut ennen v. 1888. | 1 |
Koiranen, Anni | Valkjärvi | V. 1935 43-vuotias | 2 |
Koiranen, Tahvo | Kiviniemi? | Salminen kerännyt Tahvon ollessa 61 tai 63 v. | 3 |
(Komonen, Anni | Noisniemi? | Paikkakunnan parhaita runonlaulajia) | |
(Komonen, Dmitri | Noisniemi | Äiti Anni Komonen) | |
(Komonen, Ilja Vyöterinpka | Noisniemi) | ||
(Komonen, Miikkula Miitrinpka | Noisniemi | Adolf Neoviuksen aikana 60 v.) | |
Komonen, Vasili Vyöterinpka | Noisniemi | Adolf Neoviuksen aikana 80 v. | |
Komunen, Anni | Kottila | Mahd. sama kuin Anni Komonen. Inkerikkö, jolta kerätty runoja 1849.. | 1 |
Koppanen, Aapro Aataminpka | Kirkonkylä | Lähtöisin Vilakkalasta; synt. 1823, kiertävä kirjakauppias, kerätty runoja 1889. Puoliso Katri Tiinus. Sukutarinaa Koppasista. | 3 |
Koppanen, Anni Aaprontr | Kurikkala | Kerättäessä runoja 1889 naimaton, synt. 1863, Asunut myös Pyhäjärvellä. | 2 |
Kotti,
Yrjänä (Yrjö) Antinpka ("Kotin piispa") |
Noisniemi | Torppari, kirvesmies, synt. 1830 Kottilassa, äiti Anna Kotti, josta paljon lisätietoja. Yrjö maininnut oppineensa runoja Käpeiltä sekä Vasili Vyöterinpka Komoselta, Ilja Vyötennpka Komoselta ja Miikkula Vyöterinpka Komoselta. Värikästä lisätarinaa 2 sivua. | 74 |
Kukko, Maria | Lohijoki | Vuonna 1935 64-vuotias, muutt. Pyhäjärven Yläjärvelle. | 1 |
Kuparinen, Aleksanteri (Aleksanteri Aava, runoilija) |
Riiska | Hakulinen tallentanut v. 1923 loitsurunon n:o 12722 | 1 |
Kuparinen, Emilia | Riiska | Ks. Karvanen, Emilia | |
Kuparinen, Matti Martinpka | Riiska | Synt. 1812, kerätty 1887-88. Sukutarinaa Antrea-lähtöisistä Kuparisista. | 3 |
Kurikka, Juhanan (Juho) Juoneksenpojasta | Kurikkala | Kerätty 1889, lisätietoja. | 10 |
Kuuppa , Aune | Vilakkala | Ks. Kiiski, Aune | 2 |
Kyllästinen, Anni | Kaarnajoki | V. 1934 70-vuotias | 11 |
Kyllästinen, Aune | Makkara | V. 1934 72-vuotias | 2 |
(Käppi, Anni | Tikansaari | Lähtöisin Noisniemestä?) | |
(Käppi, Antti Vilpunpka | Noisniemi | Synt. 1827) | |
(Käppi, Juho | Kiviniemi | Ks. Yrjö Kotti) | |
(Käppi, Katri | Kiviniemi | Lähtöisin Noisniemestä?) | |
Leppänen, Liisa | Haparainen | Synt. 1852 | 8 |
Leppänen, Liisa | Riiska | V. 1934 79-vuotias | 1 |
Lipponen, Charlotta Lovisa | Noisniemi? | Kerätty 1889; synt. Nilsiän Syvärilässä, puoliso Heikki Keinänen k. 1882. Noisniemessä | 5 |
Luostarinen, Varpu | Ojaniemi? | Synt. 1853, toiminut opettajana? | 25 |
Makkara, Helena | Vilakkala | V. 1934 73-vuotias, jolloin. Lauri Laiho kerännyt Helenalta runot "Hevonen karannut veljeltä" (SKVR 122), laulun SKVR 1862, häärunoja, lastenrunoja, leikkirunon ja loitsun. | 8 |
Naskali, Anni | Lapinlahti | V. 1934 83-vuotias | 14 |
Naskali, Aune | Petäjärvi | V. 1934 72-vuotias | 13 |
(Naskali, Kaapre | Valkjärvi | Synt. 1860) | |
Nuora, Anna-Liisa | Petäjärvi? | Salminen kerännyt Anna-Liisan ollessa 51-vuotias | 1 |
Nuora, Liisa | Petäjärvi | V. 1934 80-vuotias | 5 |
Ohvo, Mari Aatamintr | Kiviniemi | Synt. 1829 Kiviniemessä, paljon lisätietoja. | 52 |
Ohvo, Matti Adaminpka | Kiviniemi | Synt. 1824 | 2 |
Paajanen, Agneeta | Lohijoki | V. 1935 79-vuotias, muutt. Pyhäjärven Yläjärvelle | 1 |
Paajanen, Juho | Lohijoki | V. 1935 66-vuotias, muutt. Pyhäjärven Yläjärvelle | 1 |
Paakeli, Eeva | Kaarnajoki | V. 1935 67-vuotias | 6 |
Pappinen, Anni Simontr | Vilakkala? | Synt. 1842, kerätty 1889. Herman Karjalaisen leskivaimo. Annin äiti osannut paljon loitsulukuja. | 28 |
Paukku, Loviisa | Riiska | V. 1934 54-vuotias | 7 |
Paukku, Maria | Haparainen | Synt. 1863, kerätty 1923. | 2 |
Paussu, Katri | Riiska | V. 1925 60-vuotias, huomattava loitsunlukija, kertonut myös kansanleikkejä. | 35 |
Pitkänen, Antti Tahvonpka | Haitermaa | Synt. 1845, asunut myös Röykkylässä, Pyhäjärvellä, Lempaalassa, Sakkolan Valkjärvellä. Isä Antti toiminut Sakkolan hovin metsävahtina. Huomattava osa runoista opittu tältä. | 79 |
Pitkänen, Pietari | Kirkonkylä | V. 1877 25-vuotias suntio | 1 |
Pohjolainen, Aune | Kaarnajoki | Kerätty 1889 | 5 |
Pohjolainen, Helena | Kaarnajoki | Lähtöisin Vilakkalasta, kerätty 1889, synt. 1822¸ 1. puoliso Paavo Paukku, 2. puoliso Juhana Pohjolainen. | 32 |
Pulakka, Katri | Synt. 1865 | 5 | |
Pulakka, Martti | Riiska | Synt. 1857, isä Antti synt. Sakkolassa 1830, äiti Aune Laitinen (paljon lisätietoja) | 15 |
Ruottinen, Maria | Kelja | Kerätty 1932. Puolison sukunimi Kallonen. | 2 |
Sikiö, Helena | Karhola | Synt. 1823, kerätty 1887-89. Aapro Wullin puoliso.. | 21 |
Sipiläinen, Antti | Kirkonkylä | Synt. 1834 Arkuntanhuan Sudenhännän kylässä. | 23 |
Sipiläinen, Helena | Synt. 1861 | 2 | |
Sipiläinen, Helena | Kirkonkylä, kunnalliskoti | V. 1934 70-vuotias | 6 |
Sipiläinen, Varpu | Ks. Tenkanen, Varpu | 1 | |
Suokas, Anna | Salminen kerännyt Annan ollessa 61-vuotias | 1 | |
Tenkanen, Aleksanteri | Karhola | Synt. 1827, lukkari, urkuri, dir.cant., k. 1894. Neovius kerännyt v. 1888 runot n:o 289, 748 ja 6590. | 3 |
Tenkanen, Varpu | Karhola | Elänyt 1855-1933. Vanhemmat Antti Sipiläinen ja Varpu Koiranen Arkuntanhuan kylän Sudenhännästä. Puoliso 1872 Yrjö Antinpka Tenkanen. Salminen tallentanut Varpulta tämän ollessa 75-vuotias leikkirunon n:o 7585. | 1 |
Uosukainen, Helena | Salminen kerännyt Helenan ollessa 50-vuotias | 2 | |
Weisell, Lovisa | Viiksanlahti | Toiminut alaluokkien opettajana. Salminen kerännyt Lovisan ollessa 56-vuotias | 1 |
Viskari, Mikko | Vilakkala | V. 1932 72-vuotias, lisätietoja | 3 |
Viskari, Simo | Vilakkala | V. 1889 75-vuotias | 2 |
Väyrynen | Petäjärvi | V. 1934 83-vuotias, lähtöisin Antrean Kaskiselästä. | 8 |
Äijö, Helena | Haparainen | V. 1923 80-vuotias | 1 |
Äijö, Juho | Kerätty 1888 | 5 | |
Äijö, Varpu | Lohijoki | V. 1935 66-vuotias, synt. Sakkolassa. | 2 |