Muistoja Joensuusta

Tässä tänään, lauantaina,
toiset kun jo nukkumaan,
valvon, varron, aatos aina
siirtyy sotasairaalaan.
Siellä silloin, Joensuussa,
vuotta kolmetoista niin.
Yleisessä, "jalkapuussa",
tulimme näin tuntemiin:

Oli ollut päivä pitkä,
yökin pitkä yhtenään;
huokaukset, huolet mitkä
silloin sieluus repikään:
"Vaarassa nyt isänmaamme,
vaaremmassa Karjala.
Mitä, veljet, vielä saamme
kestää tänä vuotena?"

Omat vaivat vaikeatkin
siinä melkein unohdat
valvoessas, maatessaskin
tämän tästä huoahdat:
"Kuinka kauan kestää tätä?
Kuinka kauan Herra lyö
ihmiskuntaa, tuota tätä?
Kauhea on sodan yö!"

Silloin sirkut ovensuussa
meille virkkaa, visertää:
"Käyty taasen kauppapuussa,
tätä tädit lähettää!"
Paketin toi Anna-Maija,
muistan hyvin aina sen:
vaate valju, vaan ei vailla
ollut mieltä tyttönen.

Henki hällä herkkä, heljä
kuni kevään kehrä tuo
taivahalla. Joka veljä
virvoitusta siitä juo:
"Kiitos, kiitos tuomisista,
tyttökulta! Hyvä nyt.
Kiitos, kiitos juoksemista!"
Eikä hymys hyytynyt.

Mutta hyvä Anna-Maija
tietänyt mä sitä en,
että usein lapsen lailla
liitit kätes yhtehen,
katsoit kohti korkeutta,
tuonne tähtitarhain taa:
"Anna, Isä, valkeutta,
anna rauhan saada maa!"

Tietänyt en sitä silloin
että sielus siitä jois,
mistä kertoi isäs illoin,
mistä joulun harput soi:
"Kunnia nyt Jumalalle,
kaikki, kaikki antakaa!
Kiitosvirttä Jeesukselle
lapset, myöskin laulakaa!"

Tätä virttä sielus silloin,
Anna-Maija, meille soi.
Mutta itse kysyit: "Milloin
harppuin heleämmin soi
Herralleni, Luojalleni,
kielin, kirkkain sävelein?
Milloin laulan kansalleni
laulun uuden, paremmin?

Saapui kevät, kesän linnut,
suli routam suli jää,
puhkes kukkaan ruusuin ummut,
nuokkui pellon tähkäpäät.
Silloin sielus lauloi laulun
kuulemasta kesäyön.
Kätes piirsi, maalas taulun,
sinitaivaan, tähtivyön.

Mutta tähän, Anna-Maija,
et vain vielä tyytynyt,
sielus soitti sillä lailla,
helkkyi uutta virttä nyt:
"Lunastettu - ihmissuku!
Armon saanut - koko maa!
Sisar, veli, älä huku,
kuule, katso Karitsaa!

Anteekantamusta, rauhaa,
jakaa vielä Jeesus näin:
Vaikka laki, tuntos pauhaa,
älä kulje allapäin.
Anteeks kaikki. Avoin meri,
armoni sun puhtaaks saa.
Voimakas on Pyhän veri,
tekee lumivalkeaa.

*

Kiitos, kiitos, Anna-Maija,
lauluistasi suviyön.
Kiitos, vaikka paljon vailla
kiittäjä on runotyön.
Laula yhä lapsen lailla
kukkain kuiskeet niittymaan.
Laula myöskin: Näillä mailla
syömein kiintyi Karjalaan.

Vielä, vielä virttä uutta
kansa täällä laulaa saa:
Asti Syvärinkin suuta
vapaana taas Suomenmaa.
Siksi hiljaa, koko kansa,
eessä Herran kiitä vain:
Taittui talvi, laukes ansa,
taivaassa sen armon sain!

(Martti Tenkanen 19.11.1955, kaksi viimeistä säkeistöä itsenäisyyspäivänä 1955. Huom! Runoilijan mainitsema "jalkapuu" viittaa siihen, että hän makasi sairaalassa jalka leikkausten jälkeen kipsattuna).