Pomarkun keskusraitti –  helmi, jota on vaalittu

Sellaisia kirkonkyliä, joiden keskusraittia ei olisi pilattu väkivaltaisin tielevityksin, perinteisiin mittasuhteisiin, muotoihin ja materiaaleihin soveltumattomin rakennuksin tai purkamalla ilman pakottavaa syytä kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia, on harvassa. Pomarkun kirkonkylä on tällainen harvinaisuus, sen keskeisten osien maisemakuvaa on vaalittu Suomen Arkkitehtiliiton mielestä tavalla, joka kelpaa esimerkiksi muillekin kunnille. Kunnan keskusraitti polveilee viehättävällä tavalla halki taajaman tarjoten kulkijalle mielenkiintoisia näkymiä. Raitin varrelle sijoittuneet kunnantalo, kaksi kirkkoa (todellakin kaksi), maatilojen talouskeskukset, liikerakennukset ja asuinrakennukset muodostavat satakuntalaisen peltomaiseman ympäröimää sekä Pomarkunjoen ja tuuheiden lehtipuiden rikastuttamina tasapainoisen helminauhan.

Raitti on pitkän historiallisen kehityksen tulos; sitä ovat suunnitelleet, rakentaneet ja muokanneet useat sukupolvet ja lukuisat henkilöt, ennen muuta pomarkkulaiset itse. Lähinnä heitä on kiittäminen siitä, että Pomarkun raitista on monellakin oppimista. Toisaalta raitti ei suinkaan museoksi jähmettynyt kulttuurituote – se elää ajan tarpeiden mukaan. Sitä voidaan ja tuleekin edelleen kehittää – rakentaa ja samalla säilyttää.

Viranomaisten vastuu

Pomarkun kunta, jolle Suomen Arkkitehtiliiton palkinto annettiin, on monin tavoin viime vuosina ansiokkasti vaalinut menneiltä sukupolviltaan saamaansa arvokasta perintöä. Luonnollisesti myös useat muut viranomaiset ovat ainakin välillisesti vaikuttaneet Pomarkun ympäristön kehitykseen. Näiden joukossa on mm. maanmittauslaitos. Pomarkun kohdalla maanmittauslaitoksen vastuu kirkonseudun ympäristökuvan muovaajana on ollut tavallista suurempi sen vuoksi, että laitos on vastannut paitsi kylän isojaosta ja uusjaosta, myös sen rakennuskaavoitus- ja yleiskaavoitustehtävistä kunnan valitsemana konsulttina. Seuraavassa tarkastelen lyhyesti kirkonseudun rakennuskaavoituksen niitä vaiheita, jotka loivat pohjan kunnan viime vuosina omaksumille rakennustoimen ohjaustoimille keskusraitin tuntumassa.

Rakennuskaava uudelta pohjalta

Pomarkun vuonna 1977 vahvistettu kirkonseudun rakennuskaava sai keskusraitin käsittelytavan osalta pääasiassa vuonna 1975. Tuolloin maanmittauslaitoksen kaavoitusinsinöörit käsittelivät neuvottelupäivillään ryhmätöittensä puitteissa suuntaviivoja jo pitemmän aikaa vireillä olleen kaavoitustyön loppuun saattamiseksi. Näiden antamien viitteiden pohjalta maanmittaushallituksen asemakaavamittaustoimisto kävi neuvotteluja kunnan luottamus- ja virkahenkilöiden kanssa päätyen mm. seuraaviin kaavoitusperiaatteisiin:

• Taajamaa pyritään kehittämään perinteisen rakennustavan pohjalta menneiden sukupolvien työtä kunnioittaen. Katsottiin, että on aika nostaa talonpoikainen tyylitaju ja kirvesmieskulttuuri jälleen kunniaan ja välttää sille vieraita, tyypillisiä kaupunkimaisia muoti-ilmiöitä.
• Pyritään välttämään väkivaltaisia tielevennyksiä. Yleensäkään kylän liikenneongelmia ei ole syytä liioitella; mm. keski-Euroopan monet kauniit hiihtokylät ovat esimerkkeinä siitä, millaisia kapeat kyläraitit sietävät, jos ohikulkuliikenne on, kuten Pomarkussa, kanavoitu erilliselle väylälleen.
• Hyvien peltojen ottamista rakentamiseen vältetään. Maatilojen talouskeskusten välitön liittyminen peltoihin turvataan.

Selvityksen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten suojelemiseksi laati tutkija Irma Lounatvuori Museovirastosta. Selvitys osoitti, että Pomarkun kirkonseudulla on harvinaisen runsaasti arvokkaita suojelukohteita, etenkin keskusraitin varrella. Suojelukohteet luokiteltiin kulttuurihistoriallisen arvon mukaan. Selvitys antoi vahvoja perusteita supistaa keskusraitin levennyshankkeita. Niiden alle olisi jäänyt huomattava määrä arvokasta rakennuskantaa ja hyvin hoidettuja istutuksia.

Rakennuskaavoilta odotetaan lain mukaan huomattavaa yksinkertaisuutta, minkä vuoksi rakennusalat osoitetaan niissä tavallisesti vain väljästi eikä sitovia rakennustapamääräyksiä käytetä. Kulttuurihistoriallisten arvojen suojelemiseksi rakennuskaava laadittiin kuitenkin tässä tapauksessa keskeisiltä osiltaan tavallista yksityiskohtaisemmiksi. Kulttuurihistoriallistesti arvokkaimpien rakennusten rakennusalat varustettiin suojelusuosituksella. Varsinaisiin museointitoimiin ei kuitenkaan ryhdytty, sillä tärkeämmäksi kuin yksittäisten rakennusten ehdoton säilyttäminen katsottiin perinteellisen kyläkuvan säilyttäminen. Siltä varalta, että peruskorjauksia – niin toivottavia kuin ne arvokkaimpien rakennusten kohdalla olisivatkin – ei katsottaisi joka tapauksessa mahdollisiksi, rakennuskaavassa osoitettiin määräyksiä kerrosluvusta, rakennusmateriaaleista, kattokaltevuuksista ja tietyissä tapauksissa myös Museoviraston kuulemisesta ennen rakennusluvan myöntämistä. Yleisperiaatteeksi asuin- ja liikerakennusten osalta omaksuttiin muutoinkin, että niiden tulisi olla enintään (joissakin tapauksissa nimenomaan) kaksikerroksisia ja enintään 20…30 m pitkiä. Koska keskusraitti jäi lievistä levennysvarauksistaan huolimatta edelleenkin normaalia huomattavasti kapeammaksi, varattiin mahdollista kevyen liikenteen reittiä varten mm. vanha Pomarkunjoen yli johtava patosilta siihen liittyvine sivuraitteineen. Kaavamääräysten mukaista rakennustapaa havainnollistettiin mittakaavaan 1/1000 laatimallani havainnepiirroksella.

Rakennuskaavaluonnoksen viimeistely ja asiaan kuuluvista vahvistustoimenpiteistä huolehtiminen uskottiin Turun maanmittaustoimistolle, joka on huolehtinut myös kaavan ajan tasalla pidosta.

Pomarkun kirkonseudun keskusraitin havainnepiirros ja ote vuonna 1977 vahvistetusta rakennuskaavasta. Kaavassa, joka on kunnan toimeksiannosta laadittu maanmittauslaitoksessa, on erityistä huomiota kiinnitetty alueen kehittämiseen perinteisen kylämiljöön hengessä, arvokasta rakennuskantaa suojellen. Kunta sai vuonna 1982 Suomen Arkkitehtiliiton palkinnon keskusraittinsa esimerkillisestä säilyttämisestä ja kehittämisestä.