15.4.2008

Aulis Tenkanen

PROFESSORI E.J. NYSTRÖMIN OPISSA

Kevätlukukaudella 1955 minua opetti Teknillisessä Korkeakoulussa mm. professori E.J. Nyström (1895-1960). Hän oli originelli kuusikymppinen, arvostettuja oppikirjoja kirjoittanut professori, josta kerrottiin monenlaisia kaskuja. Oppilaat olivat antaneet hänelle lempinimen Tonttu, jota hän epäilemättä muistutti päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän. Hän opetti deskriptiivistä geometriaa, fotogrammetria I:ä ja sovellettua matematiikkaa. Eivät ne aivan helppoja aineita olleet - en ollut ainoa, jolta deskiksen ensimmäinen tentti meni pieleen.

Jo Anssi Voutilainen, kämppäkaverini Otaniemen Teekkarikylässä aloittaessani opinnot maanmittausosastossa syksyllä 1953, oli varoittanut minua ärsyttämästä Nyströmiä väittäen, ettei tämä anna kunnon arvosanaa tentistä henkilölle, joka on hänet kerran suututtanut. Anssi väitti, että turha oli oppilaan odottaa ainakaan kiitettävää arvosanaa (5), ellei pukeutunut kirjallista tenttiä täydentävään suulliseen kuulusteluun täyspukuun, mieluiten tummaan. Sitä paitsi oli ansioksi, jos solmio oli punainen ja siinä muhkea solmu, sillä sellaista professori itsekin käytti.

Professorin kerrotaan suutahtaneen johonkin teekkariin niin pahasti, että hän ilmoitti suullisessa kuulustelussa oppilaan arvosanaksi hylätty, vaikka tämä oli ratkaissut kaikki kirjalliset tehtävät oikein. Teekkari ei kuitenkaan hyväksynyt menettelyä, vaan vaati professoria tehtävä tehtävältä kertomaan mahdollisista virheistä. Professori pyysikin heti assistenttiaan käymään läpi oppilaan vastaukset. Assistentin mielestä kaikki tehtävät oli oikein ratkaistu. Sen jälkeen professorin kerrotaan kiusaantuneena tuhahtaneen teekkarille:

- Anteeksi, on tosiaan tapahtunut erehdys. Assistentti, antakaa oppilaalle arvosanaksi yksi pois (1 miinus)!

Professorilla oli persoonallinen, ruotsiin vivahtava puhetapa, jota oli jokseenkin helppo matkia. Käytävällä kulkiessaan hän yllätti kerran yhden teekkarin matkimasta hänen puhettaan. Teekkarin kohdalle tultuaan professori aloitti vuoropuhelun:

- Anteeksi, mikä olikaan oppilaan nimi?

Teekkari mainitsi nimensä. Professori jatkoi:

- Onkohan oppilas jo suorittanut kurssin deskriptiivisessä geometriassa?
- Kyllä olen, herra professori.
- Entä miten on laita fotogrammetria I:n?
- Olen suorittanut senkin, herra professori.
- Ei kai oppilas sentään ole suorittanut sovellettua matematiikkaa?
- Herra professori, senkin olen suorittanut.
- Sepä ikävää! tokaisi professori ja jatkoi kulkuaan kilisytellen housuntaskussaan pullistelevaa suurta avainnippua.

Yksi opiskelutovereistani oli sukunimeltään Ojantakanen. Hänen väitettiin deskriptiivisen geometrian kirjallisessa tentissä menestyneen mielestään kohtalaisesti. Mutta kun hän meni suulliseen kuulusteluun ja ilmoitti nimensä professorille, tämä tokaisi:

- Parempi nimi olisi Oventakanen!

Ei muuta kuin heti ulos. Liekö toisella kerralla ollut parempi onni?

Itsekin olin mukana sellaisella luennolla, jonka Nyström piti suuressa salissa aloittaen hiljaisella äänellä:

- Ajattelin ensin kysyä oppilailta, josko he kuulevat minun ääneni. Mutta sitten juolahti mieleeni, että jos he eivät kuule, niin eivät he kuule kysymystänikään! - Mikä naurunremakka!

Sähkölaboratoriolta tulevat oppilaat myöhästyivät professorin sovelletun matematiikan luentosarjan alussa ensimmäiseltä tunnilta niin, että heitä tulla tupsahteli saliin melko kauan senkin jälkeen kun professori oli jo tullut sisään ja sulkenut oven. Se ärsytti häntä, etenkin kun hän oli pimentänyt salin ja aloittanut diaesityksen, jota ovesta tulvahtava valo tuon tuosta häiritsi. Kun oven taas aukaisi joku myöhästynyt, professori sanoi:

- Oppilas, jääkää seisomaan oven viereen!

Sitten professori jatkoi diaesitystään pimeässä salissa pitkät tovit siirtyen lopuksi sähkökatkaisimen luo ja tokaisten:

- Ja nyt katsomme, kuka on myöhästynyt!

Kaveri muistaa varmaan osakseen tulleen naurun koko loppuikänsä.

Kun professori sitten seuraavalla viikolla tuli taas luennoimaan, hän oli ottanut mukaansa luentosalin avaimen. Sisään astuttuaan hän otti avaimen taskustaan ja lukitsi oven. Sitten hän aloitti luentonsa. Ei kulunut kovinkaan pitkää aikaa, kun taas joku myöhästynyt yritti avata oven. Ja taas meillä ajoissa tulleilla oli hauskaa.

Professori jäi pian eläkkeelle täysin palvelleena. Hän oli koko ikänsä ollut lapseton poikamies. Kun häneltä kysyttiin syytä, miksi hän ei ollut mennyt naimisiin, hänen kerrottiin hieman määkivällä ja venyttelevällä äänellään vastanneen:

- Minun suvussani on sellainen perinne. Jo minun isoisäni oli poikamies, samoin isäni ja toivon, että myös minun pojastani tulee poikamies.

Kun rintaperillisiä ei ollut, hän lahjoitti pääosan suuresta omaisuudestaan Suomen Tiedeseuralle ja arvokkaan postimerkkikokoelmansa Postimerkkimuseoon.

Tämäntapaisia juttuja professori Nyströmistä kerrotaan ehkä vieläkin. Mitä enemmän hänestä kerrotaan, sitä vähemmän tarinat kuvaavat häntä itseään, ja sitä enemmän hän muuttuu tarinaksi, Tontuksi. Mutta minkäs teet?

***

Evert Johan Nyström syntyi v. 1895 Värtsilän pitäjässä, mutta hänen esi-isänsä olivat maanviljelijöitä Oulunkylässä silloisessa Helsingin maalaiskunnassa. Hänen isänsä oli metsänhoitaja, joka oli rakentanut puutalon Kengittäjäntien varteen. Suurimman osan elämästään Evertkin asui Oulunkylässä. 1930-luvun alussa hän toimi pari vuotta Oulunkylän kunnanvaltuustossakin.

Nyström opiskeli Helsingin yliopistossa ja Saksan Göttengenissä. Filosofian tohtoriksi hän väitteli 1926. Suurimman osan tutkijan ja opettajan urastaan hän teki Teknillisessä korkeakoulussa, ensin matematiikan lehtorina ja myöhemmin deskriptiivisen ja projektiivisen geometrian professorina. Vuodesta 1944 hänen opetusainettaan kutsuttiin sovelletuksi matematiikaksi. Helsingin yliopistossa hän toimi matematiikan dosenttina yli 30 vuotta. Hän kuoli v. 1960.

Nyströmin kotitalo purettiin v. 1978. Hän sai nimikkopolun - E.J.Nyströmin polun - Oulunkylän Veräjämäkeen 2001.

Professori Nyström lahjoitti testamentillaan 60 pientalotonttia Suomen Tiedeseuralle, joiden myynnistä saadut varat sijoitettiin rahaston pääomaksi. Sen tuotosta jaetaan stipendejä Teknillisen korkeakoulun opiskelijoille ja tutkijoille.

Lähteitä

Elfving, Gustaf & Mickwitz, Gösta: Suomen tiedeseuran kolmas puolivuosisata 1938 - 1987.

Harmo, Maunu 1987: Oulunkylä – Vihreä idylli.

Helsingin Sanomien artikkeli 13.4.2008: ”Professori E.J. Nyström lahjoitti tieteelle perintömaansa Oulunkylässä.”