Ne sinne jäi

Te siirtolaiset, kuulkaa kutsu tää:
On teille avoin Tyrvään seurakunta!
Sen virtain veet myös teille välkähtää,
evakkomatkat olkoot kuni unta!

Näin toivotitte tervetulleeksi
te meidät tänne, Tyrvään miehet, naiset.
Nuo sanat soivat meille riemuksi:
Me tervetulleet, kaikki karjalaiset!

Vaan mitä mietin, hyvä veli, sisko,
sen tietänetkö, arvaisitko sen?
Käy läpi sielun vielä surman pisto,
sen kertoisinko päälle juhlien?

"Se mikä on? Se kerro, kerro nyt,
on mielein herkkä sulle lämmennyt!
Sen kuulla tahdon, tietää, ymmärtää
ja mieltäsi niin hiukan keventää."

Jäi sinne satu lapsen, poikasen,
kun kuljin vierelläni isoisän:
"Sä olet lapsi saman Taivaan Isän
kuin minä ukko, loppu rahjuksen."

Näin kertoi mulle vanhus hiljainen:
"On jalkain jäykkä, kätein kohmettunut.
Mä taidan, kaima, pian jättää sinut,
sä lienet sitten orpo, poikasein."

Jo saapuu surujoukko kirkkomaalle
ja kellon vaski laulaa valittain.
Putoaa multa arkkuun kumahtain,
ja papin ääni kaikuu: "Ristinpuulle

nyt jälleen katse luokaa, ystävät,
kun edessämme onpi avoin hauta.
ei viime sana ole kuolonlauta.
Ne jotka uskoo, aina elävät!"

Näin uskon sana meitä lohduttaa
ja nostaa katseet yöstä elämään.
Lapiot luovat suihkain kyllä santaa,
vaan rakkamme, hän jää vain lepäämään.

Sä tahdot tietää, kuulla, ymmärtää
sen mikä mieltäin vielä raskauttaa:
Nää omaistemme haudat nyyhkyttää,
ne sinne jäi, ei rakkautta saa.

Ja painon alla vielä Suomen kansa,
lyö meitä viimat vinkuin tuliruoskin.
Siks kysyn, Korkein: Saahan vielä saakin
tää kansa nähdä, hoitaa Karjalaansa?

(lyhentäen toim. Aulis Tenkanen)