Lea Saarelan kirjoitus Suomen Naisopettajain Liiton julkaisussa Naisopettaja n:o 2, 15.3.1966

Veistonopettaja

HELMI TENGEN

Unioni Naisasialiitto Suomessa ry.
Maikki Friberg-koti

Unionen Kvinnosaksförbund i Finland r.f.
Maikki Friberg-hem

Näin juhlallinen oli kilpi katuovessa Bulevardi 11:ssä Helsingissä. Olin saanut luvan tulla tapaamaan tämän Maikki Friberg-kodin isännöitsijää, viime joulukuussa 90 vuotta täyttänyttä opettaja Helmi Tengéniä.

Olin nähnyt hänet aikaisemmin kunniajäsenenä Helsingin Naisopettajain Yhdistyksen juhlakokouksissa. Olin vain etäältä pelonsekaisella kunnioituksella katsellut hänen vitivalkoista, lyhyeksileikattua tukkaansa ja vieläkin ryhdikästä olemustaan sekä kuunnellut hänen selkeitä, velvoittavia sanojaan nykyiselle naisopettajapolvelle vapaan sanan aikana.

Minut otettiin vastaan kuin vanha tuttava, vaikkemme koskaan olleet tavanneet. Sain kulkea käsi kädessä Helmi Tengénin kanssa huoneesta toiseen. Katselimme taideaarteita, istahdimme välillä antiikkituoleille, tutustuimme Unionin toimistoon ja kokoussaliin, muotokuvamaalauksiin ja valokuviin. Joimme kahvia Maikki Fribergille kuuluneista punaruusuin koristetuista kahvikupeista ja keskustelimme. Kaikki jäykkyys oli alun alkaen pyyhkäisty pois. Niinkuin aina suuri persoonallisuus, Helmi Tengén otti ihmisenä ihmisen vastaan. Me suorastaan rupattelimme, niin avoimen auliisti hän kertoi kaikesta.

Helmi Tengén syntyi Jääskessä ja vietti lapsuutensa Impilahdella virkamieskodissa sisaren ja kolmen veljen seurassa. Jo lapsena hän olii rohkea, miltei huimapäinen. Hän kiipeili pappilan poikien perässä 6-7-vuotiaana rakenteilla olevan, Vuoksen yli johtavan sillan palkeilla, joutui kerran uintimatkallaan pyörteeseen, josta pääsi vain toisten vetämänä pois, nukahti kerran jyrkälle katollekin, mistä vasta pitkän etsinnän jälkeen löydettiin. Hänen ennakkoluuloton isänsä antoi hänen kulkea jopa housuasuisena ja jäädä 12-vuotiaana kokonaiseksi vuodeksi pois koulusta rakentamnaan uutta päärakennusta tilalle. Mutta kun tuli puhe jatko-opinnoista, ne kilpistyivät såhen, että katsottiin kruununvoudin tyttären olevan taloudellisesti täysin turvatussa asemassa ilman ammattitaitoakin, koska hän isänsä kuoleman jälkeen saisi 400 mk vuotuiseläkkeen ja sitäpaitsi 3 veljeä huolehtisi kyllä hänestä. Ei näin ollen tullut haaveena olleesta lääkärinurasta mitään.

Viisi vuotta Helmi Tengén uskollisesti auttoi isäänsä toimistotöissä, mutta lähti sitten Agda Blomin arvostettuun veistokouluun valmistuakseen veistonopettajaksi. Opintojaan hän täydensi Sortavalan seminaarissa nousten jo klo 4 aamulla sorvaamaan. Hän saikin töistään korkeimman mahdollisen arvosanan. Myöhemmin hän valmistui Helsingin Yliopistosta voimistelunopettajaksi.

Aluksi Helmi Tengén toimi Mikkelin. veistokoulussa ja samalla kuuromykkien koulussa veistonopettajana. Sitten hän tuli Helsinkiin ja toimi täällä vv. 1904-42 kansakoulunopettajana. Aluksi hän opetti 3 vuotta voimistelua ja veistoa rinnakkain, myöhemmin pelkästään veistoa. "Silloin voimisteltiin vielä puukengin. Kun tarkastaja von Bonsdorff saapui kuulemaan tätä kamalaa kolinaa, ehdotin, että olisi aika hankkia voimistelutossut, kun Turussakin jo sellaisia käytetään. Aluksi hän tuohtui, mutta leppyi myöhemmin ja sanoi: Katsotaan, ehkä se järjestyy. Ja järjestyihän se. Sain luvan hankkia 40 paria nahkatossuja, joita oppilaat saivat lainata aina voimistelutunnin ajaksi".

"Veistonopettajan paikkaa hakiessani syrjäytin 9 mieshakijaa, koskapa aikaisemmat ansioni ja ulkomaanmatkoilla hankkimani lisäoppi veivät minut ehdottomasti toisten hakijoitten edelle. Kun menin nostamaan ensimmäistä palkkaani, hämmästyin suuresti, kun se oli huomattavasti pienempi, kuin se palkka, joka oli hakemusilmoituksessa mainittu. Tarkastaja v. Bonsdorff sanoi syyksi sen, että olen nainen. En voinut ymmärtää, mitä tekemistä sukupuolellani oli tämän asian kanssa. Lopulta sain tarkastajankin uskomaan, että jos kerran hoidan poikia ja opetan heidät yhtä hyvin veistämään kuin mieskolleegani, minulle on maksettava ilmoituksessa luvattu palkka ja suotava muut virkaan kuuluvat edut. Niinpä sitten olenkin koko opettajanaoloaikani nauttinut miesopettajien kanssa samaa palkkaa. Olen opettanut 40 vuoden aikana vuosittain noin 400 poikaa veistämään."

"Ja työtä tein lujasti, jopa 48 viikkotuntia. Kerran minulla oli 10-tuntinenkin päivä, koskapa virkaveljeni eivät suostuneet sovitteluihin lukujärjestyksiä laadittaessa. Samasta syystä juoksin Nikolainkadun koulun ja Kasarminkadun koulun väliä toisinaan useammankin kerran päivässä. Muistan kuinka kerran Kasarminkadun koululle tullessani pihamaalla seisoi 6 miesopettajaa, eikä kenenkään hattu noussut tervehdykseen eikä kukaan väistänyt, vaan sain kiertää heidän ohitseen päästäkseni ulko-ovelle. Niitä pahoja poikia, jotka luvattiin lähettää op. Tengénin veistotunneille, ei tullutkaan. Ei pojilla näyttänyt olevan mitään minua vastaan. Ne olivat aikuisten ennakkoluuloja. Töitämme lähetettiin näyttelyihin ja aivan viime vuosina vielä olen tavannut entisiä oppilaitani ja jutellut heidän kanssaan kadulla. He muistelevat veistotunteja ilolla. Niin minäkin. Innostus ja rakkaus työhön on paras lääke kaikkeen, silloin ei vaikeuksista lannistu, vaan jatkaa entistä innokkaammin huomaamatta vuosien kulumista ja iän karttumista."

Op. Helmi Tengén ei ole jäänyt vanhuuden lepoon eläkkeelle siirryttyään, hän ei tunnekaan sellaista käsitettä kuin vanhuus. Hän hoitaa jatkuvasti Naisasialiiton isännöitsijän tehtäviä ja laatii sen ohessa matrikkelia. Jatkuvasti hän itse ajaa omalla autollaan. 9:s ajokortti on menossa viime huhtikuusta lähtien.

"Ei, en minä ole ensimmäinen autoileva nainen Helsingissä. Ensimmäinen oli lääk. ja kir. tri Carola Eskelin, jonka kasvoille katupojat kerrankin heittivät rapaa, kun hän avoautollaan oli matkalla kaupungilla. Kotiseudullani Impilahdella olin kyllä ensimmäinen nainen, joka ratsasti, ajoi polkupyörällä ja sittemmin autolla. Olinhan jo lapsena saanut hiihtää, luistella, jopa purjehtia Laatokalla".

"Kyllä, kyllä olin mukana perustamassa Helsingin Naisopettajain Yhdistystä ja myöhemmin myös Suomen Naisopettajain Liittoa. Tuohon edelliseen liittyy sysäyksen antajana tapaus, jossa naisopettajan oikeuksia niin röyhkeästi poljettiin, että katsoimme, tässä ei nyt yksin kukaan voi mitään korjausta saada aikaan, meitä tarvitaan monta samalla asialla, tarvitaan oikein yhdistys.

Olga Ärt oli lahjoittanut kansakoululapsille maa-alueen kasvitarhamaaksi. Ensimmäisenä opettajana siellä toimi op. Laura Haagan. Hän oli oikein toimelias nuori opettaja, hoiti tehtävänsä hyvin, myöskin uintiopetuksen, joka kuului asiaan. Sitten yhtäkkiä vain ilmoitettiin, että hänen tilalleen onkin nimitetty miesopettaja. Olihan yhdistyksestä ollut ennenkin puhetta, mutta tämä oli lopullinen sysäyksen antaja.

Ensimmäinen asia jonka saimme korjatuksi, oli se, etteivät miesopettajat saaneet enää ilman valtakirjaa nostaa opettajana toimivan vaimonsa palkkaa. Siitäkin asiasta sain käydä op. Hultinin kanssa oikein kaupunginjohtajan puheilla.

Kun ruvettiin esittämään sellaisia mielipiteitä, että nuorison vallattomuus johtuu siitä, että on liian paljon naisopettajia, olikin meillä kova urakka, saada ihmisten silmät aukenemaan. Tuskinpa kouluateriat, terveydenhuolto, vaatetusavustus olisivat siinä pisteessä, missä ne nyt ovat, ilman naisopettajien aktiivista asiaan puuttumista. Samapalkkaisuus oli sitten se kaikkein sitkein ja vaikeimmin hoidettava asia. Saimmehan sen vasta ikäänkuin yhdistyksen 50-vuotislahjaksi."

"Mutta paljon on tehtävää vieläkin. Sanokaa nuorille naisopettajille, että heidän on uskallettava ottaa itselleen suuriakin velvollisuuksia, sillä paljon on vielä tehtävää, tehtävät eivät lopu koskaan. Aika muuttuu, tavat ja tavoitteet muuttuvat, uhrautuvia työntekijöitä tarvitaan aina.

Mitään alottamaansa kurssia älkööt jättäkö kesken. Ammattitaitoaan on aina kohennettava, vain siten pysyy ajan tasalla.

Kunnioittakaa sitä, mitä edeltäjät ovat saaneet aikaan ja jatkakaa siitä. Vuodet vierivät niin nopeaan, että on aloitettava heti, jos jotain aikoo todella saada aikaan.

Kieliriidat ja puolueriidat ovat aivan sopimattomia silloin, kun on naisten ja lasten oikeuksista kysymys.

Ja vielä: Mitä kerran lupaatte, se ehdottomasti täyttäkää!"

Siinä seisoo edessäni Helmi Tengén silmät hehkuen harteillaan 90 toiminnan vuotta. Väkevää kieltä olivat nuo sanat, jotka hän halusi antaa ohjeeksi meille jokaiselle.

Rinnassaan hän kantoi v. 1950 Unionin hänelle tähän mennessä ainoalle suomalaiselle myöntämää kultaista ansiomerkkiä. Sen alla oli Auto Klubin 25-vuotisjäsenmerkki, Helsingin kaupungin myöntämä kultainen ansiomerkki 40 vuoden uskollisesta palveluksesta ja vielä Open Door International tunnus. Ne oli otettu esiin juhlistamaan tätä tapaamistamme.

Oikeastaan kuuluisi asiaan, että vielä kertoisin Helmi Tengénistä Naisasialiikkeen tukipylväänä Suomessa, Maikki Fribergin haaveen, Naisasialiiton oman kodin luojana, Naisten Joulumessujen innokkaana toteuttajana ja monivuotisena työntekijänä, Ida Salinin kesäkodin toteuttajana ja lisäisin siihen hänen monen monet edustusmatkansa erilaisiin koulua, voimistelua ja naisasiaa käsitteleviin kongresseihin. Mutta ajattelin, että jokainen voi itse saada nämä tiedot v. 1965 Märta von Alfthanin julkaisemasta teoksesta: Sju årtionden med Unionen Naisasialiitto Suomessa r.y. Unionen Kvinnosaksförbund i Finland r.f. (teos ilmestyy lähiaikoina myöskin suomenkielisenä) tai Annie Furuhjelmin kirjasta Gryningen v:lta 1939.

Op. Helmi Tengén on ennenkaikkea lämmin, auttava ihminen ihmiselle, "juoksupoika" kuten hän itse leikillisesti mainitsi, aina valmis tekemään, mitä on tarvis tehdä. Hän ei koskaan ole vetäytynyt syrjään sanomalla, en osaa tai en jaksa. Hän on uskaltanut ottaa vastuun kannettavakseen suurissa aatteellisissa asioissa ja hoitanut myös suuria taloudellisia yrityksiä.

Hän on ollut huomattavasti aikaansa edellä koko ajan. Mm. hänen kesähuvilansa Impilahdella oli kansainvälinen paikka, missä saatettiin puhua viittäkin kieltä sulassa sovussa, koska aate oli yhteinen ja sama. Hänen intoaan, työtarmoaan, henkistä ja fyysistä vireyttään kykenee meikäläinen vain vaieten ihailemaan. Sen kuvaamiseen eivät sanat riitä. ja kuitenkin Helmi Tengén itse sanoo vain noudattaneensa omantunnontarkasti kouluaikaisen muistikirjansa "värssyä":

Mik' on pyhää, totta, aina puolla, vaikka tulisikin sen eestä kuolla.