1.12.2012
Aulis Tenkanen
MUISTOJA TYÖVUOSIEN
VARRELTA
Ensimmäinen esimieheni maanmittausalalla oli piiri-insinööri Onni Pyhälahti Vammalan kauppalasta. Hän oli kohtelias herrasmies. Mutta hänellä oli rästissä tavallista suurempi määrä maanmittaustoimituksia ja maanmittaushallituksen velvoite käsitellä ne sakon uhalla tiettyyn ajankohtaan mennessä, ellei laillista estettä löydy. Hän viihtyi paremmin tenniskentällä kuin maastossa, ja miksei olisi viihtynyt. "Kyllä työ tekijäänsä opettaa", oli hänen ensimmäinen neuvonsa minulle. Muut ovatkin jo unohtuneet. Onni hoiti valvonnan siten, että minä pistäydyin silloin tällöin hänen toimistossaan kysäisemässä lisäneuvoja käytännön tilanteissa.
Aloittelevana harjoittelijana sain ensi tehtäväkseni kesällä
1954 hoitaa mittamiespalkkiolla maanhankintalain mukaisten lohkomisten
pyykitystyöt ja metsärajojen avaus. Rajat oli jo piirretty toimituskartalle ja
pyykkien paikat merkitty maastoon puupaaluin. Paalut olivat tosin usein
rajaojan kaivussa hävinneet. Pitkillä rajoilla paalutuskarttaan merkityt mitat
saattoivat joskus poiketa todellisista jopa
Onnilla oli toimistoapulaisena rouva Susanna Koskinen ja maanmittausauskultanttina Eero Uusitalo, joka perehdytti minut karttakuvioiden pinta-alan mittaukseen planimetrillä ja uuden kartan laatimiseen maatilan jakotoimituksessa. Saimme talosta sekä asiallisen majoituksen että sapuskan, tavallista talon ruokaa. Kun heräsin ensimmäisen yön jälkeen, kuulin Eeron manailevan vuoteesta noustessaan: "On tämäkin virka, kun ensiaskeleensa aamulla joutuu astumaan koiran kuseen!"
Eero oli varma siitä, että nuoria maanmittausinsinöörejä odotti työttömyys ja neuvoi minua vaihtamaan maanmittausosastolta rakennusosastolle. Muutamat kurssitoverit tekivätkin sen tempun, mutta itse uskoin työpaikan aikanaan löytyvän maanmittausalalta. Eero sai geodeetin tms. viran Suolahden kauppalasta.
***
Ensimmäinen virkani maanmittauslaitoksessa oli auskultantin virka Nurmijärven - Hyvinkään piirissä, jonka piiri-insinöörinä toimi Juho Lagus. Käydessäni ensi kertaa talvella 1959 hänen puheillaan Helsingin Munkkivuoressa utelin, ovatko kaikki Lagukset samaa kuuluisaa sukua. Sanoi näin olevan, mainitsi esimerkkeinä panssarikenraali Ruben Laguksen ja viulutaiteilija Anja Ingnatius-Laguksen. Sain samalla kuulla, että tohtorit Lauri Kantee ja Veikko O. Hyvönen olivat auskultoineet hänen alaisinaan.
Juho oli avioitunut vasta keski-iässä. Onnellisena alkanut avioliitto oli jäänyt lyhyeksi, sillä vaimo ja lapsi olivat menehtyneet synnytyksessä. Juho oli kuitenkin hiljakkoin avioitunut uudestaan ja vaikutti taas onnelliselta. Jonkin ajan kuluttua vaimomme sattuivat tapaamaan toisensa äitiysneuvolassa - kumpikin odotti esikoistaan.
Uskotut miehet kertoivat minulle Juhon pitävän kentällä hurjaa vauhtia, olihan hän sotilasarvoltaankin kapteeni. Toimistotöistä tuskin olisi hänen käsialallaan tullut siistiä jälkeä ilman nuorta kartanpiirtäjäneitosta. Minulle Juho valitsi tietysti sellaiset maanmittaustoimitukset, jotka olivat tavallista ongelmallisempia ja siksi myös opettavaisia. Sellaisia olivat ennen muuta kaava-alueen lohkomistoimitukset, jotka edellyttivät koordinaattilaskelmia; niitä vanhempi mittaripolvi yleensä vierasti. Juholla oli hieman sellaista mainetta, että asianosaisten ei parannut ruveta riitelemään, jos mieli saada maanmittaustoimitus päätökseen - muuten Juho saattoi koota asiakirjat pöydältä paksuun nahkalaukkuunsa ja keskeyttää toimituksen vuosikausiksi odottelemaan asianosaisten kypsymistä sovintoon.
Hankaluutena oli se, että asuin auskultointiajan Helsingin mlk:n Simonkylässä ja että minulla ei ollut varaa omaan autoon. Maastotyö- ja kokousmatkat oli tehtävä linja-autolla niin pitkälle kuin mahdollista ja loput taksilla. Työkalustoon kuului nyt myös pieni kirjoituskone, jolla naputtelin pöytäkirjat kokouspaikalla.
Tulin mainiosti juttuun Juhon kanssa - koin hänet asialliseksi ja rehdiksi mieheksi, jonka kanssa ei ollut yhteydenpitovaikeuksia. Laatimiani asiakirjoja ja karttoja hän ei tosin pitkään tarkastellut; tiesihän hän sen, miten maanmittauskonttorin tarkastajat niitä syynäävät. Tarkastajilta tulikin silloin tällöin enemmän tai vähemmän aiheellista palautetta. Heistä ystävällisimpänä, vaikka samalla aivan asiallisina jäivät mieleen Siviä Saverikko ja Elias Sarkia.
Auskultoinnin aikana tekemistäni toimituksista maanjako-oikeus palautti yhden uuteen käsittelyyn; toimitusmiehet olivat menetelleet oikeuden mielestä rajariidassa väärin, kun eivät olleet katsoneet asianosaiseksi sellaisen tilan omistajaa, joka ei tarkkaan ottaen ollut rajanaapuri, vaan tien leveyden verran ulompana olevan tilan omistaja. Ei uusi käsittely kuitenkaan rajan paikkaa muuttanut.
Maanjako-oikeuteen valitettiin myös kahdesta muusta toimituksesta, kauppakirjan tulkinnasta. Kyse oli kaupan kohteena olleen määräalan rajoista: määräytyivätkö ne sovittujen ja myös maastossa osoitettujen paikkojen vai täsmälleen kauppakirjassa mainitun pinta-alan mukaan. Mutta valitukset hylättiin aiheettomina. Oikeuskäytäntö oli säännönmukaisesti ensimmäisen vaihtoehdon mukainen.
***
Yli-insinööri Yrjö Nissinen oli maanmittauslaitoksen runsaasta tilauskannasta päätellen monen maaherrankin arvostama hallintomies. Hän oli laatinut seikkaperäiset ohjeet asemakaavamittauksia varten, mutta pysytteli erossa mm. käytännön kaavoituskysymyksistä. Kun siirryin v. 1961 "Nissisen putiikkiin", sain ensimmäisiä rakennuskaavoja laatiessani maanläheisiä kaavoitusohjeita Mikko Vähä-Piikkiöltä, ja hänen siirryttyä 1962 Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen (VTT) tutkijaksi, Tuomo Silvennoiselta. Nissisen ja pääjohtaja Viljo Niskasen ansioksi voidaan lukea, että maanmittauslaitoksen palveluksessa olleet kaavoitusinsinöörit saivat virka-aikanakin kuunnella asemakaavaopin luentoja Teknillisen Korkeakoulun arkkitehtiosastossa.
Nissisellä oli tapana koota toimiston kaavoitusinsinöörit päivittäin yhteiselle kahvitunnille, jonka yhteydessä keskusteltiin paitsi ajankohtaisista asioista, myös menneistä. Hän oli toiminut jattkosodan päätyttyä mm. Porkkalan vuokra-alueen rajankäyntikomitean jäsenenä. Siltä ajalta muistan hänen kertoneen seuraavanlaisen tarinan:
Kun rajankäyntityö alkoi, venäläiset järjestivät siihen osallistuville tutustumistilaisuuden, jonka yhteydessä tilaisuuden isäntä pyysi kohottamaan tukevan vodkamaljan rajankäynnin kaikenpuoliseksi onnistumiseksi. Suomalaisen alakomitean puheenjohtaja professori V.A. Heiskanen, joka tunnettiin ehdottomana raittiusmiehenä, yritti selvitä siitä sujauttamalla vaivihkaa vodkan ruukkupalmun juurelle. Pahaksi onneksi venäläiset sattuivat huomaamaan sen. Tilaisuuden isäntä pyysi nyt täyttämään Heiskasen maljan uudelleen ja sitten nauttimaan sen. Tässä vaiheessa Heiskanen katsoi viisaimmaksi tehdä niin kuin oli käsketty. Ei aikaakaan kun hän alkoi voida pahoin. Nissisen seurassa häntä sitten lähdettiin viemään henkilöautolla kotiin. Matkan varrella Heiskasen oli aika ajoin pakko avata auton ovi ja oksentaa. Joka kerta hän oli tokaissut oksennuksensa perään: "Isänmaan puolesta!"
Samasta tapahtumasta on hieman toisenlainen versio kerrottu teoksessa "Hiusristikko hukassa, Tiemiesten ja maanmittareiden kaskuja" (1988), s. 178.
***
Suunnittelutoimisto dipl.ins. Lassi Iharvaara – arkkitehti Matti Tausti oli saanut v. 1964 Salon seutukaavaliitolta tehtäväksi laatia ehdotuksen lakisääteiseksi seutukaavaksi lähimmän neljän vuoden kuluessa. Kun he tarjosivat minulle työpaikkaa tätä koskevien tehtävien valmistelijana, siirryin samana vuonna Helsingin maanmittauspiirin maanmittausinsinöörin kaavamittaus- ja kaavoitustehtävistä Iharvaaran – Taustin toimiston palvelukseen. Lisäksi tehtäväkseni tuli laatia selvitys Ylivieskan kauppalan pitkän aikavälin kehitysnäkymistä ja tilantarpeesta asemakaavan laatimista varten, jota johti Tausti.
Matti ja minä lähdimme eräänä talvi-iltana yöjunalla Ylivieskaan esittelemään välituloksiamme kauppalan edustajille. Meillä oli makuuvaunupaikat samasta hytistä. Ennen nukkumaanmenoa pyysimme konduktööriä herättämään meidät vähän ennen seitsemää, jolloin junan oli määrä saapua Ylivieskaan. Nukuimme molemmat sikeästi koko yön. Kun heräsin, kuulin junan hidastavan vauhtia. Kauhukseni huomasin kellon olevan vain muutamaa minuuttia vaille 7. Konduktööristä ei näkynyt jälkeäkään. Herätin Matin ja pukeuduimme salamavauhtia, samalla juna pysähtyi asemalle. Kun työnsin pääni vaunun oviaukosta ulos, näin asemakyltin, jossa luki - KANNUS! SiisYlivieskaa edeltävä asema. Samalla konduktöörikin ilmestyi paikalle ja kertoi, että juna oli myöhässä; sen vuoksi hän ei ollut herättänyt meitä.
Neuvottelut kauppalan edustajien kanssa sujuivat hyvin ja lähdimme illalla paluumatkalle. Makuuvaunussa riisuutuessamme Matti ihmetteli, miksi hänen toisessa kengässään oli nahkapohja, mutta toisessa kumipohja.
- Kuule, sama täällä. Taisivat vaihtua aamurytäkässä. Ilmankos toinen kenkä tuntui koko päivän oudon liukkaalta!
Totesimme mustien kenkiemme olevan samaa merkkiä ja numeroa.
***
Jonkin aikaa Salon seutukaavaehdotuksen valmistumisen (vahvistettiin 1971) sekä Tampereen seutukaavaliiton tilaaman lentokenttätutkimuksen jälkeen sain kakkosjohtajan toimen Iharvaaran ja eräiden sivutoimisten konsulttien (muutama dipl.insinööri ja ekonomi) perustamassa suunnittelutoimistossa, jonka nimeksi tuli Ekoplan Oy. Ideana oli laatia lähinnä kuntien ja kuntienliittojen tilauksesta taloudellisia ja toiminnallisia selvityksiä yhdyskuntien maankäytön suunnitteluun ja elinkeinopoliittisiin kehitysohjelmiin. Toimiston oma henkilökunta pyrittiin pitämään suppeana käyttämällä nimekkäitä yhteistyökumppaneita ulkopuolelta, joista mainittakoon arkkitehtitoimisto Risto Kauria – Risto Turtola, insinööritoimisto Pentti Polvinen ja Ekono Oy. Toimisto suoritti useita merkittäviäkin konsulttitehtäviä, toimeksiantajina mm. Helsingin taloussuunnittelutoimikunta, Helsingin seutukuntakomitea, Espoon kaupunki, Keravan kaupunki, Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto, Pohjois-Karjalan seutukaavaliitto, Satakunnan seutukaavaliitto, Tampereen seutukaavaliitto, Kajaanin kaupunki, Oulun kaupunki, Äänekosken kaupunki, Kiteen kunta, Perniön kunta, Mikkelin mlk, Kaskisten kaupunki ja Naantalin kaupunki. Joillekin yrityksille suoritettiin toimipaikkojen sijaintivaihtoehtojen edullisuusvertailuja. Mutta toimiala osoittautui pian suhdanneherkäksi. Sitä paitsi ideologisista syistä kunnallishallinnossa alettiin entistä enemmän vierastaa ulkopuolisten tuottamia palveluksia. Kun sitten syvä taloudellinen lama iski ensimmäisen öljykriisin myötä 1973 maahamme, Ekoplan menetti lukemattomien muiden pienyritysten joukossa toimintaedellytyksensä. Itse sain nimityksen maanmittauslaitoksen kaavoitustöiden ohjaus- ja tukitehtäviin nyt yli-ins. Runo Harmon johtamassa asemakaavamittaustoimistossa, jossa olin kaavoitusurani aloittanut, mutta nyt toki vaativammissa tehtävissä ja paremmalla palkalla. Pian sen jälkeen Iharvaara sai nimityksen Tuusulan kunnan teknisen osaston päälliköksi. Eläkkeelle hän jäi teknisen johtajan virasta.
Iharvaaran johtamien toimistojen projekteihin osallistuneista useat etenivät myöhemmin työurallaan korkeisiin virkoihin tai toimiin, esimerkiksi tekn.lis., VTT:n prof. ja maanmittaushallituksen ylijohtaja Pekka Raitanen, apul.prof. Pekka Rytilä, valt.toht., ammattikorkeakoulun rehtori Pertti Vuorela, luonn.kand., lääninsuunnittelupäällikkö Kalle Rantanen ja kauppakorkeakoulun professori Timo Salmi. Fil.kand. Pekka Laukkanen, VTT:ltä Ekoplaniin siirtynyt atk-spesialisti, sai nimityksen Ovako Oy:n taloussuunnittelun tehtäviin.
***
Loppuajan työurastani työskentelin maanmittauslaitoksen keskusvirastossa, viimeksi maatilojen kiinteistöjärjestelyiden tutkimus- ja kehittämistehtäviä hoitaneen yksikön toimistopäällikkönä ja yli-insinöörinä. Mieluisimmat muistot senaikaisista esimiehistäni ovat yli-insinööri Paavo Mustosesta, joka toimi maanmittaushallituksen suunnittelutoimiston päällikkönä. Hänen toimistossaan vallitsi harvinaisen vapautunut ja hyväntuulinen ilmapiiri, kiitos hänen viljelemänsä helsinkiläis-savolaisen kahvituntihuumorin. Toimisto tarjosi v. 1978-92 minullekin mielenkiintoisia tutkimus- ja kehittämistehtäviä sekä mahdollisuuden viranhoidon ohella syventää tietojani ja kehittää taitojani myös Teknillisessä Korkeakoulussa, lähinnä professori Pekka V. Virtasen ja professori Matti Martikaisen tuella. Paavon siirryttyä eläkkeelle sain nimityksen näin vapautuneeseen virkaan, jota pyrin hoitamaan hänen viitoittamassaan hengessä.
Maanmittausinsinöörien Liitto oli nimittänyt minut v. 1986 edustajakseen FIG:n (Kansainvälisen Maanmittausinsinöörien Liiton) 7. komissioon, jonka toimialana oli Cadastre and Rural Land Management (kiinteistörekisterit ja tilusjärjestelyt tms.). Tämä luottamustoimi tarjosi mahdollisuuden monipuoliseen tietojenvaihtoon ja eri maiden hallintojärjestelmien vertailuun. Kun oikeusministeriön nimittämä toimikunta oli parhaillaan uudistamassa lainhuudatus- ja kiinnityssäännöksiä ym., en malttanut olla ottamatta yhteyttä Ilmari Ojaseen, toimikunnan puheenjohtajaan, johon olin tutustunut sisäasiainministeriön nimittämän meluntorjuntatoimikunnan jäsenenä; vihjasin hänelle, että maailmalta löytyy esimerkkejä sellaisestakin kiinteistöjen rekisterijärjestelmästä, jossa määräalalle voidaan myöntää lainhuuto jo ennen lohkomistoimitusta - siis päinvastaisessa järjestyksessä kuin meillä. Puuttumatta tämän enempää asioiden kulkuun sain myöhemmin ilokseni todeta, että idea toteutui lainsäädäntöä uudistettaessa – idea oli ehkä ennestään monille maanmittausinsinööreille tuttu, vaikka julkisuudessa vaiettu. Sen ansiosta vältytään nyt päällekkäiseltä saannon laillisuuden tutkimiselta ja vähennetään kiireellisten lohkomistoimitusten määrää.
***
Osallistuin toukokuussa 1990 TKK:n kiinteistöopin vs. professorina pohjoismaiseen alan opettajien kokoukseen Tukholman Kuninkaallisessa Teknillisessä Korkeakoulussa. Suomen delegaatiota johti ympäristöoikeuden professori Erkki Hollo. Osanottajina olivat paitsi alan professorit ja apulaisprofessorit ja dosentit, myös useat tutkijat ja assistentit yliopistotason oppilaitoksista Ruotsista, Suomesta, Norjasta ja Tanskasta.
Nykyään alan viralliseksi kieleksi on ammattialan kansainvälisissä kokouksissa ja niiden käytäväkeskusteluissa myös ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten kesken vakiintunut englanti, mutta pohjoismaissa yritettiin pitkään tulla toimeen pelkällä ”skandinaaviskalla”. Sillä lienee alun perin tarkoitettu ruotsin, norjan ja tanskan keskeistä, yhtäläisessä merkityksessä käytettyä sanastoa, jota koskevia yleissanakirjoja ei kuitenkaan ollut. Tanskalaiset elokuvat oli tapana tekstittää ruotsiksi.
Omalta kohdaltani ratkaisin kieliongelman käyttämällä pääasiassa englantia, mutta osaksi myös suomalaisittain äännettyä ruotsia, joka saattoi kuulostaa kauniilta verrattuna varsinkin skånelaisittain äännettyyn ruotsiin, mutta kovin vanhanaikaiselta. Mm. norjalainen professori Hans Sevatdal, jonka olin oppinut tuntemaan FIG:n 7. komission (maaseudun kiinteistöjärjestelyt) jäsenenä, käytti kokouskielenä yksinomaan englantia. Tanskalaiset saattoivat puhua skandinaaviskaa, mutta tanskalta se kuulosti.
Lämpimissä tunnelmissa vietetyillä päättäjäisillallisilla myös tanskalainen professori Stig Enemark uskalsi esittää englanninkielisenä kiitospuheenvuoronsa sen jälkeen kun Hollo oli omassa puheessaan vitsaillut, että seuraavan, Suomessa pidettävän kokouksen virallisena kielenä olisi tietenkin suomi, mutta myös tanska voitaisiin hyväksyä, koska se kuulostaa useimmista jokseenkin samalta; sen sijaan englanti ei olisi virallinen kieli!
***
Monet maanmittausinsinöörit ovat virkansa ohella toimineet asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajana, niin myös minä. Eräänä vuonna yksi osakkeenomistajista ilmoitti, että hänen äitinsä viettää tulevana sunnuntaina asunnossaan 90-vuotispäiviään. Sovittiin, että käyn tuolloin korkean iän saavuttanutta tervehtimässä. En ollut tavannut häntä aikaisemmin.
Kimppu punaisia ruusuja kourassani soitin sovittuna aikana päivänsankarin ovikelloa. Vastassa oli Folke, joka ohjasi minut perille. Esitin sankarille lyhyen tervehdyspuheen, jota hän kuunteli iloisesti hymyillen ja välillä nyökäten. Kun hän oli vastaanottanut ruusut, Folke kiitti. Samalla sain tosin kuulla, ettei päivänsankari lainkaan ymmärtänyt suomea, koska oli riikinruotsalainen. "Mutta ei se mitään, ei hän kuulekaan mitään!"
19.2.2014
Jälkikirjoitus
eläkevuosilta
Yksitoista huoneistoa käsittävä kerrostalomme oli valmistunut 1955. Pohjakerroksen vesihuoltoputket ja märkätilat sekä liittymät kaupungin vesihuoltoverkkoon viemärinousuja lukuun ottamatta uusittiin vuonna 2003 Lvi-suunnittelu Reijo Anttila Ky:n piirustuksilla, jotka oli laatinut lvi-insinööri Heikki Pesonen. Talon isännöitsijä vaihtui Talohallinta Oy:n edustajaan, rak.mest. Jouni Lahteen ja putkiremontin jatkoa suunnittelemaan valittiin hänen kesällä 2007 järjestämänsä tarjouskilpailun perusteella Insinööritoimisto Saniera Oy. Käpylässä sijaitsevassa Olympiakylässä oli netti- ja lehtitietojen mukaan päätetty saneerata viemärit kunnostamalla ne sisäpuolisella muovikalvolla, minkä ansiosta asuntojen kerrottiin remontin aikana säilyvän asuttavassa kunnossa. Netistä ym. löytyi tietoja myös vesijohtojen kunnostamisesta sisäpuolisella muovipinnoituksella. Sen vuoksi Sanieran tehtäväksi annettiin putkiremontin jatkosuunnittelu toisaalta perinteellisellä menetelmällä eli viemärit ja vesijohdot uusien, toisaalta (korjauskelpoiset) putket kunnostaen. Toteutustavan ratkaisisi tilaaja tekemänsä edullisuusvertailun perusteella. Sanieran työn valmistumispäiväksi sovittiin 31.5.2008 hallituksen kahden jäsenen, isännöitsijän ja konsultin yhteisessä kokouksessa 20.3.2008. Isännöitsijä oli ehdottanut valmistumispäiväksi huhtikuun viimeistä, mutta konsultti ei ollut siihen suostunut.
Toukokuussa 2008 putkiremonttien kysyntä alkoi valtion määräaikaisen suhdanneavustuksen ansiosta vilkastua. Isännöitsijää oli toimipaikan muutto- ym. kiireiden. vuoksi vaikea tavoittaa eikä asunto-osakeyhtiön hallitus ollut huhtikuussa saanut allekirjoitettua kappaletta konsulttisopimuksesta, joka laadittiin tavanomaisin KSE95-ehdoin. Kun se vihdoin toukokuussa saatiin, sopimukseen ei ollutkaan merkitty Sanieran työn valmistumispäiväksi 31.5.2008; tekstin mukaan siitä sovittaisiin työn kuluessa.
Siitä alkoivat ongelmat, jotka johtivat lopulta isännöitsijän vaihtoon ja lisäkonsulttien kiinnittämiseen erikoistehtäviin kuten pinnoitusprosessin valvontaan ja vesijohtokoteloiden suunnitteluun. Sanieran luonnosasteelle sekä osin virheellisiksi ja puutteellisiksi jääneet suunnitelmat saatiin neuvottelukokouksessa 9.6.2008 esitetystä reklamaatiosta huolimatta vasta juhannuksena 2009. Ajoitettua suunnitelmaa sovitun työn loppuun saattamiseksi ei Sanieralta koskaan saatu.
Asuinkerrosten viemärien kunnostus Putkireformi Oy:ltä tilatulla epoksipinnoituksella oli kuitenkin asunto-osakeyhtiön aikataulutavoitteiden mukaisesti ja hallituksen aktiivisuuden ansiosta valmistunut jo tammikuussa 2009. Vesijohtojen uusintaurakka porrashuoneen kautta huoneistoihin reitittäen lvi-ins. Heikki Pesoselta ym. tilatuilla piirustuksilla oli LVI-Group Oy:llä juhannuksen 2009 tienoilla viimeistelyvaiheessa.
Sanieran suunnitelmia ja palkkiolaskua edes ensimmäisen sopimuserän osalta asunto-osakeyhtiön edustajat eivät 4.3.2009 pidetyssä työn vastaanottotarkastuksessa pitäneet sopimuksenmukaisina. Laskusta päästiin lopulta sopimukseen vasta Helsingin käräjäoikeuden valmisteluistunnossa 4.12.2013. Se merkitsi sitä, että tilaaja maksaa 9,91 eur/huoneistoneliö eli puolet siitä palkkiosta, joka konsulttisopimuksen mukaan valmistuneesta työstä olisi tullut maksettavaksi, mutta Sanieran vaatimaa palkkion viivästyskorvausta ei makseta, ei myöskään korvausta Sanieran perimis- ja oikeudenkäyntikuluista. Perinteisen putkiremontin suunnitelmassa asuinkerrosten rakenteita oli suunniteltu tuhottavaksi silloinkin, kun se ei olisi ollut välttämätöntä. Saniteettitilojen vaakaviemärien uusintasuunnitelma puuttui; niitä ei kannatakaan uusia entisiin paikkoihinsa, koska ne sijaitsevat betonivalussa. Sanieran ”pinnoitussuunnitelma” sisälsi vain vanhoista putkiston asemapiirustuksista uudelleen piirretyt asuinkerrosten vesijohdot ja viemärit, mutta ilman dimensioita ja myöhemmin tehtyjä muutoksia.
Kylpyhuoneiden kalustussuunnittelua asunto-osakeyhtiö ei tilannut, sillä useimmat osakkaat olivat vuosien saatossa perusparantaneet ne hallituksen suostumuksella. Ne harvat, jotka halusivat parantaa kylpyhuonettaan putkiremontin yhteydessä, teettivät työn omalla kustannuksellaan ja tilaten työn asunto-osakeyhtiön käyttämältä urakoitsijalta. Sanieran luovuttamista dokumenteista suuri osa kuitenkin esitti koneellisesti piirrettyjä kylpyhuoneiden kalustusvaihtoehtoja. Asunto-osakeyhtiö pidättäytyi konsulttisopimuksen muutoksista, sillä sellaisten varjolla putkiremontin valmistuminen saattaisi viivästyä ja sille tarjolla oleva valtionapu vaarantua.
Asunto-osakeyhtiön putkiremontissaan käyttämien suunnittelumenetelmien taloudellisia vaikutuksia on käsitelty artikkelissa Onko perinteinen putkiremontti hintansa väärtti?, johon linkki löytyy sivulta www.tenkanen.net/kirjoitukset/kirhake.htm.