Kirkkomuisto Sakkolasta

Puukirkko punainen Karjalassa,
Larin Parasken mailla, Sakkolassa
rannalla Suvannon seudun,
katveessa kuusten, mäntyjen,
rinteellä hienon hiekan
kesän auringon lämpimässä.

Pojan jälkiä tomussa tien
kirkkoon johtain,
sukukirkkoon, sisältä valkoiseen
läpi mustan rautaportin,
suureen juhlaan.

Soi urut ja aamuvirsi.
Ei "pukilla" lukkarin Masalin,
vaan poikansa Armas,
sävelten mies, juhlasielu.
On juhlamieltä.
On juhlapyhä ja kiitosjuhla.
Vuoksena virtaa "Aurinko armas ..."

Vaan pastori Wikman, kappalainen!
Mikä mies nyt saarnastuoliin?
Virkansa juonut - raukka, viskattu pois...
Hän polvistuu ja kyyneltyy -
niin hukkuu suuriin huoliin
kuin lapsi yöhön eksynyt ja - uupunut...
Ja ääni säröön särkyen hän alkaa murheen virren:
"Nyt silmäs nosta, veljeni, näät tässä nokihirren..."

Vaan papin selkä suoristuu
ja koko varsi vahvistuu,
kun äänen soi ja ihmeen loi
tuo helluntainen Henki.

"Oi katso, tuolla ristinpuu
ja kärsimys niin syvä
ett koko taivas tummentuu
ja kuuluu: 'Isä hyvä,
sä miksi minut hylkäsit
ja kasvos tahdoit peittää?
Sun käsiis jään kun kätkeysit,
vaikk tulta liekit heittää´.

Sä veljeni ja siskoni,
sä syntisistä suurin,
nyt kuule kurja tuomios
kun nostan armon muurin:
Se tähteni, se tähtesi.
On kaikki sovitettu,
On Jeesus kuollut kuolosi,
syntinen armahdettu.
Oot ostettu! Oon ostettu!
Ristillä lunastettu,
verellä vapahdettu!"

Nous liike vilkas penkeissä,
käy itku aivan ääneen.
Ei kukaan syytä syntistä,
toiseksi tunsi jääneen
niin moni hurskas, huokaamaan
ja nenäliinaa kaivamaan,
kuiskaamaan tähän malliin:
"Jos usko en, jään synteihin
ja joudun pahaan talliin.
Tuo taivaan oli kieltä.
niin lämmitti se mieltä."

*

Kun pieni poika suureks saa,
hän yhä muistaa Sakkolaa,
sen kirkkoa, sen pappeja
ja lukkaria oivaa,
sen virttä sorjaa soivaa.
Hän toivoo sekä rukoilee:
Suo että "Nokihirttä"
sais vielä kuulla, veisata
elämän uutta virttä.

(Martti Tenkasen 23.5.1965 päiväämästä luonnoksesta lyhentäen toimittanut Aulis Tenkanen)