22.7.2003
Toimittanut Aulis Tenkanen

Käkisalmelainen n:o 11/1963

ÄLKÄÄMME UNOHTAKO OMAA MURRETTA

Olen pannut merkille että murreasuiset kirjoitelmat Käkisalmelaisesta ovat alkaneet huomattavasti vähentyä. Mahtavat kohtapuoleen jäädä kokonaan unhoon. Tämä olisi mielestäni valitettavaa. Puhekäytännössähän Kannaksen murre ennenpitkää pakostakin häviää. Mutta juuri siksi olisi mielestäni niiden nykypolven Käkisalmesta lähteneiden, jotka syntymämurrettaan vielä arvostavat, aina silloin tällöin muistettava tätä omaa lehteä murreasuisilla pikkumuisteloillaan. Täten jäisi kirjastoihin ja arkistoihin edes jonkun verran näytteitä Etelä-Karjalankin sana- ja ilmerikkaista murteista.

Murteemme kirjallinen merkintä on sitten asia erikseen. Murteen äännepuolen tarkka merkintä on kirjoituksessa miltei mahdotonta. Ns. foneettisen merkinnän käyttö tuottaisi sekin painatusteknillisiä vaikeuksia. Silloin pitäisi kaikki pehmennetyt kerakkeet l, n, r, s .merkitä yläpilkullisina. Tällöin näin merkitty kerake tarkoittaisi pehmeätä i- tai j-pitoista ääntämistä, esim. ol´ ves´kel´- oli vesikeli, se män´ki lekker´peliks´ - se menikin lekkeripeliksi. Tällaisissa tapauksissa en kannattaisi j:n käyttämistä, kuten olen monasti nähnyt tehtävän (ei siis olj, vesj, kelj, mänj, vesj).

Sitten olen huomannut kirjakielen pitkiä ääntiöitä vastaavia murremuotoja merkittävän hyvin monin tavoin. Mielestäni pitäisi esim. "mene maata" kirjoittaa "meä moata", "siten eläessään he tulevat hyvin toimeen, "site elläisseä hyö tulluot hyvi toimie". Pitkä aa tulisi merkitä oa, pitkä oo - uo, ee -yö, ää - eä, ainakin useimmissa tapauksissa.

Arvi Karvonen

Toimittajan huomautuksia
Valitettavasti käyttämäni atk-ohjelma ei tue kaikkia kirjoittajan tarkoittamia erikoismerkkejä; siksi edellä olevassa tekstissä ylämerkit eivät ole ännän, ärrän ja ässän kohdalla samoja kuin Karvosen kirjoituksessa. Korvattaessa kirjakielen mukainen pitkä vokaalia diftongilla, esim. aa - oa:lla, on esim. Reino O Kukko on huomauttanut, että diftongin ensimmäinen vokaali oli tapana lausua puolta lyhyempänä kuin seuraava vokaali (Pyhäjärvi-kirja, s. 252, toim. 1989 Reino O. Kukko ja Kaarlo Viika).