27.2..2010
Aulis Tenkanen:

 

AKKASIA 1800-LUVUN MERKKIHENKILÖINÄ

O.A. Kallion kirjoittamassa teoksessa Suomalaisuuden merkkimiehiä, sen 1917 julkaistussa neljännessä osassa, kuvataan Matthias Akianderin elämää, jonka mainitaan syntyneen Jääsken pitäjän Laukkalan kylässä Kerttolan tilalla 17.6.1802 Martti Matinpoika Akkasen ja Anna Ollilan eli Ollikaisen lapsena. Syntymäpäivämäärä on virheellinen, kyseessä on henkilö, joka oli kirjattu Jääsken kirkonkirjoihin Laukkalan kylän Ackaisen taloon syntymäpäivänään 28.5.1802 ja kastepäivänään 1.6.1802.

Otavan Isossa Tietosanakirjassa vuodelta 1960 on tästä ujosta, mutta kunniatohtoriksi ja professoriksi ylenneestä, Suomen historian tutkimusta harjoittaneesta koulu-, pappis- ja yliopistomiehestä keskeiset elämäkertatiedot. Alkuperäinen sukunimi vaihtui Akianderiksi, kun omaiset lähettivät Matin yhdeksänvuotiaana Viipurin saksankieliseen kouluun; suomalaisella sukunimellä ei sopinut siihen aikaan kouluja käydä. Kun Martin ja Annan perheeseen oli siunaantunut kolme poikaa, perheessä oli arvioitu, että yksi olisi muuten tullut joutunut laivapojaksi Venäjän armeijaan. Matti kuoli naimattomana 2.8.1871. Akiandereita ei esiinny sen enempää Suomen Sukututkimusseuran kuin mormonienkaan atk-tietokannoissa, mutta puhelinluettelossa heitä on muutama.

Nykyisillä Akiandereilla ei ole tietoa siitä, onko heidän suvullaan mitään yhteyttä Matthias Akianderiin.